Niin.....olen miettinyt näinä vuosina monesti aloittaa blogin tästä... olen kirjoittanut kaikesta itselleni ja Miehelle, olen kirjoittanut myös Miehen Vaimolle....joskaan Vaimolle en ole niitä kirjeitä koskaan lähettänyt. Lähinnä purkanut niitä tuntoja ja ajatuksia, joita haluaisin Vaimolle sanoa.

En tiedä edes mistä aloittaa... mistä tällaista voi aloittaa...kun olen kulkenut elämässäsi jo vuosia, kun olet ollut elämässäni jo vuosia. Kun olen kokenut elämäni suurimmat vihan tunteet, tullut kosketetuksi enemmän kuin kenenkään toisen ihmisen kanssa, kosketetuksi henkisesti sielua myöten, ja kosketetuksi fyysisesti. Olen nauranut enemmän kuin kenenkään toisen kanssa, itkenyt sinulle, sinun surujasi tai omiani, itkenyt yhdessä, kärsinyt ikävää, itkenyt silkkaa onnea kun pitelet minua lähelläsi.... Olen kulkenut tässä kaikki nämä vuodet ja hyväksynyt sen, että rakastat kahta naista, eri tavoin vain. Ja koska rakastan sinua, en ole halunnut sinulta viedä mitään mikä on sinulle rakasta ja arvokasta. En ole halunnut laittaa kapuloita rattaisiin...olen luvannut pysyä piilossa, olla sinulle tärkeä ja rakas, ystävä, ja paljon muuta...

Ehkä yksi syy miksi en ole kirjoittanut aiemmin tänne, on se, että tiedän, että aina löytyy läjäpäin niitä, jotka tietävät mistä tässä on kyse ja tietävät että Mies ei oikeasti välitä, että Mies on vain peluri ja plaa plaa plaa. Sellaisia löytyy tietysti. Toki. Minäkään en koskaan kuvitellut olevani tällaisessa tilanteessa. Mutta kun rakastuin sinuun, kun olit asumuserossa Vaimostasi, ja teillä ero loppusuoralla, kun rakastuit minuun, kun sekosimme toisistamme, mielettömän henkisen ja fyysisen yhteyden takia....kun olin heti täysillä kanssasi, ja kun sitten päätit palata kotiin Vaimon sitä anellessa, päätit silloin lasten takia, että vielä yrität. Me vain emme koskaan päässeet toisistamme eroon. Tämä on kirjoitettu taivaassa tai helvetissä, mutta tämä on enemmän kuin oma avioliittoni tai mikään muukaan koskaan. Sinä olet siunaukseni ja kiroukseni. Ihminen jolle soitan kun vaan haluan höpöttää, kun haluan nauraa, kun haluan kertoa, että elämä potkii...sinä olet kaikkea. Teemme toisemme hulluiksi kaikin tavoin ja koettelemme toistemme hermoja...mutta silti, siltikään, mikään vastoinkäyminen ei ole erottanut meitä.

Vaimosi sai tietää meistä jo aikoja sitten. Lupasit ummet ja lammet Vaimolle, ja kannustin sinua valehtelemaan kaikesta mistä on pakko, vähättelemään kaikkea mitä voit, kieltämään kaiken minkä voit. Vaimo uskoi. Pysyin visusti piilossa, näimme vähemmän, mutta olimme yhteydessä koko ajan. Pikkuhiljaa palasimme taas siihen, että olimme selvästi enemmän tekemisissä, näimme enemmän. Ja taas jossain kohdin, unohdit jonkin viestini puhelimeesi, jota Vaimosi jo oli oppinut vahtimaan. Ja taas tuli kohtaus siitä, että yhä olenkin olemassa. Tämä kuvio on toistunut jo niin monesti, etten enää edes muista...... Sinä, Vaimo, tiedät, että olen yhä olemassa. Mies vakuuttelee, että mitään ei ole tapahtunut, mutta ethän sinä usko. Tietenkään. Ethän sinä varmastikaan tyhmä ole.  Sitä sinä kuitenkaan et tiedä, että minä olen tässä kaikkien vuosien jälkeen yhä sen takia että Mies rakastaa minua. Sinun lisäksi hän rakastaa minua. Eri syistä kylläkin.

Olen odottanut sinulta, Vaimo, jotain yhteydenottoa....olen odottanut sitä jo kauan. Ja ihmetellyt mikset sano yhtään mitään. Pelkäätkö sinä mitä ehkä sanoisin, kertoisin, sinulle. Vai ajatteletko, että jos et ota minuun yhteyttä, niin minä olen vähemmän olemassa. En tiedä... mutta viimein sain sinulta viestin. Viestin jossa käskit, tai pyysit, lopettamaan yhteydenottamisen ja teidän perhe-elämän häiritsemisen. Voi miten sydämeen sattuu se, että olen luvannut Miehelle, että tällaisessa tilanteessa en sano enkä tee mitään. En mitään. Ja kuinka kovin olisinkaan halunnut vastata sinulle, että ymmärrät varmasti, että minä en pidä yhteyttä yksinäni....että en minä yksinäni ole tässä ihmissuhteessa Mieheen. Ja että Miehen elämää en häiritse...tai häiritsen, häiritsen hänen mielenrauhaansa, "siinä" mielessä....ja sen takia, että hän rakastaa minua vaikka ei voi olla kanssani kunnolla. Mies on valhedellut sinulle minusta lukemattomia kertoja, selitellyt vaikka mitä, ja aina, Aina, mies on kuitenkin pysynyt elämässäni.

Vaimo, minä niin haluaisin, että voisit nähdä sen, että en yritä viedä sinun perhettäsi. Minä suon tuon perheen Miehelle, koska se on erinäisistä syistä hänelle arvokas. Haluan vain Miehen pysyvän elämässäni ja rakastavan nyös minua. Haluaisin sanoa, etten uhkaa sinun elämääsi millään lailla. Olenhan ollut tässä jo vuosikausia, enkä ole yrittänyt Miestä ruinata pois luotasi. Rakkauteni Mieheen on sellaista, että se haluaa suoda Miehelle kaiken mitä hän rakastaa.  Siis sinut myös. Miksi et soisi Miehelle sitä samaa. Miksi et soisi hänelle sitä, että minä voisin olla Miehen elämässä.

Miksi et soisi Miehelle sitä mitä hän haluaa ja mikä on hänelle kallisarvoista.