keskiviikko, 3. huhtikuu 2013

Jotain helpotusta

Mies oli joutunut sitten enemmänkin kertomaan minusta taas, tai tilanteestamme. Jotain Vaimo halusi kuulla, paljosta sanoi, ettei edes halua tietää. Vaimo ei halua tietää mitä me merkitsemme toisillemme eikä halua tietää, millainen suhteemme on. Hän vain haluaa, että Mies ei ole missään yhteydessä enää kanssani.

Puhuin eilen kanssasi, rakas. Pitkään....pitkäänpitkään. Kerroit, että jonkun viestin olit laittanut minulle niin, että Vaimo "saneli" vieressä mitä kirjoittaa....että et olisi kirjoittanut niin minulle itse. Minä itkin tätä tilannetta. Sinä itkit myös. Kun ei tunnu olevan kunnollista ratkaisua....et voi lähteä sieltä missä olet, siihen on syitä. Ja kunnioitan niitä syitä. Mutta en halua että lähtisit elämästäni, en halua, enkä kestä ajatusta siitä. Etkä sinä halua että minä menen pois.

Olin eilen niin loppu illalla. Ontto olo. Päämäärätön. Tuntui etten tiedä mihin mennä, mitä tehdä, mitä ajatella. Tuntui, että sydämeni särkyy tästä kaikesta. Tänään sain sinut netissä kiinni ja viestittelimme pitkin päivää. Kaikkea suloista ja hassua ja meidän omaa tyhmää juttua , joka kumpaakin aina niin paljon naurattaa. Ja aina se juttu kääntyy seksiin :P aina.

Seksiä, ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, meillä ei ole ollut aikoihin. On tuntunut, että on helpompi kestää tämä tilanne, kun ei mennä niin pitkälle. Seksi välillämme on niin mieletöntä, että on raastavaa yrittää elää tätä tilannetta, lähteä toisen sylistä, sellaisen jälkeen. Paljon muuta on kyllä ollut ;) jota en välitä mainita...mutta itse asiasta on pysytty erossa, niin järkyttävän vaikeaa kuin se hetkittäin on ollutkin.

Piristyin viesteistämme tosi paljon...... vaikeaa on silti odottaa, että mitä nyt tuleman pitää. Vaimo on järjestämässä asioitaan niin, että se käytännössäkin tekee Miehen ja minun yhteydenpidon äärimmäisen vaikeaksi lähitulevaisuudessa.

En tiedä....mistään mitään... en jaksa aina ymmärtää, että miksi Luoja toi elämääni Miehen, johon rakastuin heti, ja joka rakastui minuun, Miehen joka on minulle paljon enemmän kuin ex-aviomieheni koskaan, Miehen, jonka kanssa olen jakanut asioita ja tunteita, joista en edes osanut unelmoida (niin paljon kuin olen vaaleanpunaisia tyttökirjoja ja romantiikkaa lukenutkin :P ), Miehen, jonka kanssa olen saanut olla sydänjuuriani myöten minä....jonka kanssa olen kokenut täydellistä hyväksyntää, joka on kestänyt epätoivoni ja raivoni ja valitukseni....joka on rakastanut minua kaiken aikaa ja kaikesta huolimatta.....Mutta kuitenkin Miehen, jota en voi kunnolla saada.

On ihanaa tuntea toinen niin hyvin, että tietää, miten toinen reagoi kaikkeen...että tietää mitä toinen sanoo eri asioihin....että voin jatkaa lauseen jonka hän aloittaa...että ymmärrän hänen ajatuksensa jo puolesta lauseesta...että kumpikin tietää missä kohtaa ja mille toinen nauraa...että miltä toinen näyttää kun sattuu...kun tuntee helliä tunteita....kun toinen osuu niin syvälle että samaan aikaan toisen läsnäolo kiihottaa ja koskettaa ja liikuttaa..

Suren sitä mitä en voi saada ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä mitä olen saanut <3

lauantai, 30. maaliskuu 2013

Kun mieltä painaa...

Tänään mieltä painaa erityisen paljon.... Vaimon viesti, ja syyllisen viitta. Syyllisen viitta, jota joudun kantamaan yksinäni koska olen luvannut Miehelle, etten vastaa mitään jos Vaimo yrittää joskus minua lähestyä jotenkin. Näin pääsiäisenä ja eilen pitkäperjantaina tuo syyllisen viitta sopi tunnelmaan kovin osuvasti. Olen niin hiton syyllinen, tiedän....ja uskokaa tai älkää, se mikä tässä on erityisen surullista, on se, että olen kasvanut kristittynä aina ja uskon kristinuskon sanomaan...oma elämä vaan on kovin kaukana tällä hetkellä siitä millaista sen  pitäisi olla. *huokaus* En vaan koskaan ole kokenut tällaista sielujen sympatiaa, kohtaamista, rakkautta ja kiintymystä, hellyyttä ja kaikki vastoinkäymiset kestävää ihmissuhdetta....Mies on ihoni alla jotenkin. Rakastan häntä enemmän kuin osaan sanoin kertoa. Kun Mies koskettaa minua hellien, silittäen, kukaan, ei kukaan koskaan, ole tehnyt samoin. Miehen käsistä ja katseesta virtaa rakkaus suoraan sisimpääni. Jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena siitä, että olen saanut kokea tämän rakkauden. Miehen sylissä ja Miehen lähellä olen löytänyt turvan. Miehen kanssa olen vuoroin vahva ja järkkymätön kuin vuori ja Mies voi olla minun suojassani ja pieni ja heikko kuin lapsi. Vuoroin olen avuton ja pieni ja hän kannattelee minua, koskettaa kaikkein syvimpiä kohtiani sielussani....vuóroin olemme kuin pahaiset kakarat typerine juttuinemme....vuorin olemme kuin hullut, jotka saavat toisensa syttymään pelkän katseen voimalla,syttymään niin, että järki meinaa mennä.

Hulluutta tämä on. Olet samaan aikaa minulle Mies ja ystävä, lapsi ja isä, rakastettu ja haluttu ja kaivattu, riitapukari ja vihani kohde, suruni kannattelija  ja myötäeläjä.

Olen niin surullinen tänään.

lauantai, 30. maaliskuu 2013

Sinä rakas varattu sielunkumppanini

 

Niin.....olen miettinyt näinä vuosina monesti aloittaa blogin tästä... olen kirjoittanut kaikesta itselleni ja Miehelle, olen kirjoittanut myös Miehen Vaimolle....joskaan Vaimolle en ole niitä kirjeitä koskaan lähettänyt. Lähinnä purkanut niitä tuntoja ja ajatuksia, joita haluaisin Vaimolle sanoa.

En tiedä edes mistä aloittaa... mistä tällaista voi aloittaa...kun olen kulkenut elämässäsi jo vuosia, kun olet ollut elämässäni jo vuosia. Kun olen kokenut elämäni suurimmat vihan tunteet, tullut kosketetuksi enemmän kuin kenenkään toisen ihmisen kanssa, kosketetuksi henkisesti sielua myöten, ja kosketetuksi fyysisesti. Olen nauranut enemmän kuin kenenkään toisen kanssa, itkenyt sinulle, sinun surujasi tai omiani, itkenyt yhdessä, kärsinyt ikävää, itkenyt silkkaa onnea kun pitelet minua lähelläsi.... Olen kulkenut tässä kaikki nämä vuodet ja hyväksynyt sen, että rakastat kahta naista, eri tavoin vain. Ja koska rakastan sinua, en ole halunnut sinulta viedä mitään mikä on sinulle rakasta ja arvokasta. En ole halunnut laittaa kapuloita rattaisiin...olen luvannut pysyä piilossa, olla sinulle tärkeä ja rakas, ystävä, ja paljon muuta...

Ehkä yksi syy miksi en ole kirjoittanut aiemmin tänne, on se, että tiedän, että aina löytyy läjäpäin niitä, jotka tietävät mistä tässä on kyse ja tietävät että Mies ei oikeasti välitä, että Mies on vain peluri ja plaa plaa plaa. Sellaisia löytyy tietysti. Toki. Minäkään en koskaan kuvitellut olevani tällaisessa tilanteessa. Mutta kun rakastuin sinuun, kun olit asumuserossa Vaimostasi, ja teillä ero loppusuoralla, kun rakastuit minuun, kun sekosimme toisistamme, mielettömän henkisen ja fyysisen yhteyden takia....kun olin heti täysillä kanssasi, ja kun sitten päätit palata kotiin Vaimon sitä anellessa, päätit silloin lasten takia, että vielä yrität. Me vain emme koskaan päässeet toisistamme eroon. Tämä on kirjoitettu taivaassa tai helvetissä, mutta tämä on enemmän kuin oma avioliittoni tai mikään muukaan koskaan. Sinä olet siunaukseni ja kiroukseni. Ihminen jolle soitan kun vaan haluan höpöttää, kun haluan nauraa, kun haluan kertoa, että elämä potkii...sinä olet kaikkea. Teemme toisemme hulluiksi kaikin tavoin ja koettelemme toistemme hermoja...mutta silti, siltikään, mikään vastoinkäyminen ei ole erottanut meitä.

Vaimosi sai tietää meistä jo aikoja sitten. Lupasit ummet ja lammet Vaimolle, ja kannustin sinua valehtelemaan kaikesta mistä on pakko, vähättelemään kaikkea mitä voit, kieltämään kaiken minkä voit. Vaimo uskoi. Pysyin visusti piilossa, näimme vähemmän, mutta olimme yhteydessä koko ajan. Pikkuhiljaa palasimme taas siihen, että olimme selvästi enemmän tekemisissä, näimme enemmän. Ja taas jossain kohdin, unohdit jonkin viestini puhelimeesi, jota Vaimosi jo oli oppinut vahtimaan. Ja taas tuli kohtaus siitä, että yhä olenkin olemassa. Tämä kuvio on toistunut jo niin monesti, etten enää edes muista...... Sinä, Vaimo, tiedät, että olen yhä olemassa. Mies vakuuttelee, että mitään ei ole tapahtunut, mutta ethän sinä usko. Tietenkään. Ethän sinä varmastikaan tyhmä ole.  Sitä sinä kuitenkaan et tiedä, että minä olen tässä kaikkien vuosien jälkeen yhä sen takia että Mies rakastaa minua. Sinun lisäksi hän rakastaa minua. Eri syistä kylläkin.

Olen odottanut sinulta, Vaimo, jotain yhteydenottoa....olen odottanut sitä jo kauan. Ja ihmetellyt mikset sano yhtään mitään. Pelkäätkö sinä mitä ehkä sanoisin, kertoisin, sinulle. Vai ajatteletko, että jos et ota minuun yhteyttä, niin minä olen vähemmän olemassa. En tiedä... mutta viimein sain sinulta viestin. Viestin jossa käskit, tai pyysit, lopettamaan yhteydenottamisen ja teidän perhe-elämän häiritsemisen. Voi miten sydämeen sattuu se, että olen luvannut Miehelle, että tällaisessa tilanteessa en sano enkä tee mitään. En mitään. Ja kuinka kovin olisinkaan halunnut vastata sinulle, että ymmärrät varmasti, että minä en pidä yhteyttä yksinäni....että en minä yksinäni ole tässä ihmissuhteessa Mieheen. Ja että Miehen elämää en häiritse...tai häiritsen, häiritsen hänen mielenrauhaansa, "siinä" mielessä....ja sen takia, että hän rakastaa minua vaikka ei voi olla kanssani kunnolla. Mies on valhedellut sinulle minusta lukemattomia kertoja, selitellyt vaikka mitä, ja aina, Aina, mies on kuitenkin pysynyt elämässäni.

Vaimo, minä niin haluaisin, että voisit nähdä sen, että en yritä viedä sinun perhettäsi. Minä suon tuon perheen Miehelle, koska se on erinäisistä syistä hänelle arvokas. Haluan vain Miehen pysyvän elämässäni ja rakastavan nyös minua. Haluaisin sanoa, etten uhkaa sinun elämääsi millään lailla. Olenhan ollut tässä jo vuosikausia, enkä ole yrittänyt Miestä ruinata pois luotasi. Rakkauteni Mieheen on sellaista, että se haluaa suoda Miehelle kaiken mitä hän rakastaa.  Siis sinut myös. Miksi et soisi Miehelle sitä samaa. Miksi et soisi hänelle sitä, että minä voisin olla Miehen elämässä.

Miksi et soisi Miehelle sitä mitä hän haluaa ja mikä on hänelle kallisarvoista.

 

  • kävijälaskuri

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista

  • Blogi-arkisto

  • Linkkilista