Tänään mieltä painaa erityisen paljon.... Vaimon viesti, ja syyllisen viitta. Syyllisen viitta, jota joudun kantamaan yksinäni koska olen luvannut Miehelle, etten vastaa mitään jos Vaimo yrittää joskus minua lähestyä jotenkin. Näin pääsiäisenä ja eilen pitkäperjantaina tuo syyllisen viitta sopi tunnelmaan kovin osuvasti. Olen niin hiton syyllinen, tiedän....ja uskokaa tai älkää, se mikä tässä on erityisen surullista, on se, että olen kasvanut kristittynä aina ja uskon kristinuskon sanomaan...oma elämä vaan on kovin kaukana tällä hetkellä siitä millaista sen  pitäisi olla. *huokaus* En vaan koskaan ole kokenut tällaista sielujen sympatiaa, kohtaamista, rakkautta ja kiintymystä, hellyyttä ja kaikki vastoinkäymiset kestävää ihmissuhdetta....Mies on ihoni alla jotenkin. Rakastan häntä enemmän kuin osaan sanoin kertoa. Kun Mies koskettaa minua hellien, silittäen, kukaan, ei kukaan koskaan, ole tehnyt samoin. Miehen käsistä ja katseesta virtaa rakkaus suoraan sisimpääni. Jos kuolisin nyt, kuolisin onnellisena siitä, että olen saanut kokea tämän rakkauden. Miehen sylissä ja Miehen lähellä olen löytänyt turvan. Miehen kanssa olen vuoroin vahva ja järkkymätön kuin vuori ja Mies voi olla minun suojassani ja pieni ja heikko kuin lapsi. Vuoroin olen avuton ja pieni ja hän kannattelee minua, koskettaa kaikkein syvimpiä kohtiani sielussani....vuóroin olemme kuin pahaiset kakarat typerine juttuinemme....vuorin olemme kuin hullut, jotka saavat toisensa syttymään pelkän katseen voimalla,syttymään niin, että järki meinaa mennä.

Hulluutta tämä on. Olet samaan aikaa minulle Mies ja ystävä, lapsi ja isä, rakastettu ja haluttu ja kaivattu, riitapukari ja vihani kohde, suruni kannattelija  ja myötäeläjä.

Olen niin surullinen tänään.